Metsästys
Metsästyksessä saalis ei aina ole ainoa päämäärä. Kun liikutaan asumattoman luonnon keskellä, usein pelkkä eläimen havaitseminen tai jälkien löytäminen tekee jahtireissusta elämyksen.
Suomessa metsästysoikeus on sidottu maanomistukseen. Metsästykseen tarvitaan lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus metsästää yleisellä vesialueella merellä. Metsästäminen on myös sallittu tällaisella alueella olevilla valtion saarilla tai luodoilla.
Luonnonsuojelulaki kieltää eläinten tappamisen, pyydystämisen tai hätyyttämisen kansallis- ja luonnonpuistoissa. Metsästys on sallittu kansallis- ja luonnonpuistoissa Oulun ja Lapin läänien kuntalaisille tietyin rajoituksin. Kansallispuistoissa saa vähentää eläinten määrää vain, jos jokin laji on tullut liian runsaslukuiseksi tai käynyt muutoin vahingolliseksi.
Riistaeläinten metsästämisestä on maksettava valtiolle riistanhoitomaksu. Metsästyksessä on noudatettava kullekin riistaeläimelle säädettyjä pyyntiaikoja.
Metsästys ei saa aiheuttaa vaaraa tai vahinkoa ihmiselle tai toisen omaisuudelle. Metsästyksen tahallinen estäminen, vaikeuttaminen ja häiritseminen on kielletty. Samoin on kielletty riistaeläimien tahallinen häirintä. Tavanomainen luonnon virkistyskäyttö kuten sienestäminen ja marjastaminen eivät kuitenkaan ole häirintää.

